Ylivelkaantunut Kreikka ja sen kansainväliset lainoittajat pääsevät aloittamaan neuvottelut Kreikan uudesta hätälainaohjelmasta ensi viikolla, kreikkalainen hallituslähde kertoo uutistoimistoille.
Lainoittajien eli EU-komission, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajia saapuu Ateenaan keskustelemaan lainaohjelmasta tiistaina. Edustustojen johtajien odotetaan liittyvän neuvotteluihin torstaihin mennessä.
Alun perin tarkoituksena oli, että lainaneuvottelut alkaisivat jo maanantaina. Neuvottelujen alku on kuitenkin viivästynyt muun muassa neuvottelupaikkaan ja turvallisuuteen liittyvistä syistä. Kreikkalaisviranomainen vakuuttaa uutistoimistoille, ettei lykkäys johdu poliittisista syistä.
Osapuolet pyrkivät sopimaan Kreikan uudesta lainaohjelmasta ennen elokuun 20. päivää, jolloin Kreikan tulisi maksaa EKP:lle 3,2 miljardin euron lainaerä, jonka maksamiseen sillä ei tällä hetkellä ole varoja. Aikataulua kiristää se, että lopullinen lainasopimus tarvitsee Kreikan parlamentin ja muiden euromaiden hyväksynnän, mikä voi uutistoimisto AFP:n mukaan kestää helposti yli viikon.
Uuden lainaohjelman ohella Ateenassa keskusteltaneen Kreikan velkataakan kestävyydestä. Kreikan julkinen velka on noin 170 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.